Kom-teatterin ja ruotsalaisen Backa-teatterin perhenäytelmät avasivat Virossa tabuja.

Talviyön uni on pitkä, värikäs ja kansainvälinen.
Aasian katastrofi tunkeutuu siihen hitaasti, mutta varmasti.
Erityisesti ruotsalaisten on raskasta vetää esityksiään läpi.
Tallinnassa on vuoden vaihteessa koolla neljän
vuorokauden ajan teatterilaisia ja esityksiä ympäri maailmaa, jonka yhtenä kulmana on Israelin Gesher-teatteri ja muina Pohjoismaat, Venäjä ja Valko-Venäjä.
Ensimmäistä kertaa Talviyön uni -festivaalilla nähdään suomalaista teatteria. Eikä Suomen osuus olekaan mikä tahansa esitys, vaan Kom-teatterin ja Reko Lundánin näytelmä "Tarpeettomia ihmisiä", joka nähdään kahdesti.
Kolmatta kertaa järjestetty festivaali on virolaisittain hyvin merkittävä. Siellä on nähty Euroopan keskeisiä teattereita Berliinin Volksbühnesta Tukholman Riksteaterniin.
Vain suomalaiset – niin lähellä ja niin kaukana – ovat tähän asti puuttuneet.
Festivaalin toinen pohjoismainen vieras oli ruotsalainen lasten ja nuorten ohjelmistoon erikoistunut Backa-teatteri Göteborgista.
Pohjoismaiset esitykset täydensivät toisiaan yllättävän linjakkaasti. Myös Backa-teatterin esitys, Eva Massirin kirjoittama ja Malin Stenbergin ohjaama "Girlpower", on ongelmakeskeinen perhenäytelmä keskeltä ruotsalaista hyvinvointivaltiota.
Ruotsin nuoren polven kirjailija ja ohjaaja ovat tehneet puhuttelevan esityksen,
jossa neljän sukupolven naiset kokoontuvat poikkeuksellisille äitienpäiväkahveille.
Perheen 15-vuotias tytär ilmoittaa olevansa raskaana. Kakku jää syömättä.
Näkökulma on tytön ja hänen poikaystävänsä, mutta eri sukupolvien naiskohtalot osoittautuvat yllättävän samankaltaisiksi, kun kaapeista alkaa
tupsahdella elämänmittaisia valheiden kudelmia.
Neljän seinän sisällä kuvatut tapahtumat tuodaan näyttämölle huoneissa, joiden
seinät on sahattu poikki, avattu katsomoon. Olemme siten todistamassa yhden perheen intiimiä tragediaa, mutta samalla tarina on se "tavallinen".
Nuorisoteatteriksi pelkistetty "Girlpower" puhuttelee raikkailla roolitöillään, ja
esitys soi myös neljän sukupolven musiikkia, sillä näyttämön reunalla on töissä elävä orkesteri.
Kotimaisemissaan Backa-teatterin esitys on herättänyt paljon keskustelua muun muassa superseksistisistä nuorisoidoleista ja nuorten tyttöjen kasvukivuista vääristyneiden roolimallien maailmassa. Loppu jätetään taitavasti avoimeksi. Saako tyttö lapsensa? Mitä tekee lapsen tuleva isä, ja muodostuuko heistä kenties uusi perhe? Katsoja saa etsiä
vastauksia, keskustelulle jätetään tilaa.
Moni festivaalivieras puhui samassa lauseessa "Girlpowerin" ja "Tarpeettomien
ihmisten" samasta sosiaalisesta ja yhteiskunnallisesta virityksestä. Heidän
mielestään Kom-teatterin esitys jatkaa siitä, mihin ruotsalaiset lopettavat.
Naisiin kohdistuvan perheväkivallan yhteiskunnalliset syyt ja inhimillisesti
raskaat seuraukset ovat teatterin näyttämöllä tuotuina monelle täällä tabu.
Komin tunnetasolla äärimmäisen koskettava, kertomuksena synkän yleinen tragedia tulkitaan Tallinnassa simultaanisti sekä englanniksi että viroksi. Siten myös kansainvälinen yleisö on mukana Lundánin tekstin mikrotasolla.
"Tämä on vavahduttavin esitys, jonka olen pitkään, pitkään aikaan nähnyt!"
kiittää Giovanni Papotto, Italian kansallisteatterin nuori dramaturgi Roomasta.
Hän kiittää komilaisia vaikean yhteiskuntapoliittisen aiheen hienosta
taiteellisesta toteutuksesta, joka nostaa statistiikan eläväksi teatteriksi.
Festivaalin suuri ja palvottu ohjaaja, nykyään Moskovan Taiteellisessa
Teatterissa työskentelevä Adolf Shapiro on eniten ihastunut komilaiseen
näyttelijäkvartettiin Tiina Lymiin, Sari Mälliseen, Hannu-Pekka Björkmaniin ja
Eero Ahoon.
Se on komilaisille iso kunnia, sillä Shapiro tunnetaan kaikkialla maailmassa
pedagogina, jonka kursseilta on kasvanut loistavia näyttelijöitä.
Sekä komilaisten että ruotsalaisten esitykset saavat aikaan melkoisen
keskustelumylläkän festivaaliklubilla, käytävillä ja vaatenaulakoilla.
Teatterin yhteiskunnallisuus ja yhteisöllisyys ei ole Baltian maissa tai Venäjällä ollut erityisen suosittu laji sen jälkeen, kun päästiin eroon "sosialistisen realismin" pakkopullasta.
Teatterin uudet aallot ovat keskittyneet aivan toisaalle, kuten erilaisiin liiketeatterin avantgarde-muotoihin.
Viron uuden naistutkimusinstituutin johtava tutkija Helve Kase sen sijaan on
otettu Komin perheväkivallan kuvauksen realismista.
Virossa on juuri valmistunut tilastoja perheväkivallan kasvusta, jonka seuraukset "jokainen poliisipartio täällä tietää parhaiten". Kase on erityisen vaikuttunut komilaisten psykologisesti tarkoista tilannekuvista.
"Ohjaajan on täytynyt tietää aiheesta todella paljon, sillä pienimpiä yksityiskohtia myöten näyttämöllä kuvataan täsmälleen samanlaisia tilanteita, kuin haastattelemani väkivallan uhrit kuvaavat." Kase ottaa esimerkin lyödyn naisen pelosta, joka saa hänet pyytämään anteeksi ja matelemaan miehen edessä.
Pohjoismaiden vastapainona festivaalilla voi tutustua valkoven äläiseen Janka
Kupalalle omistetun teatterin sanattomaan tanssiteatteriin. Nuori ohjaaja Pavel
Adamtshikov oli luonut sarjan liikunnallisia fantasioita Anton Tshehovin
Kirsikkapuistosta.
Huikean kaunis, surullinen ja kipeä esitys puhui vain liikkeen, musiikin ja toisilleen mykkiä jäähyväisiä jättävien ihmisten kohtaamisissa.

Kirsikka Moring